Luottamus työyhteisössä

Olen itse työelämässä melko avoin ja kerron itsestäni työkavereille asioita, joita moni saattaa pitää hyvin henkilökohtaisina. Olen kertonut muun muassa kokemastani masennusjaksosta täysin arkipäiväisenä asiana, sellaisena yhtenä ajanjaksona elämässäni, joita on ollut monenlaisia. Minulle tuo ajanjakso nimittäin on yhtä arkipäiväinen asia, kuin oli opiskeluaika tai pikkulapsivaihe. Avoimuuteni on kuitenkin toisinaan herättänyt hämmästystä ja on ihmetelty kuinka uskallan paljastaa itsestäni niin paljon. 

Ensinnäkin olen aika hyväuskoinen ihminen. Minä valitsen ajatella ihmisistä hyvää silloinkin, kun olisi ehkä syytä epäillä heidän vaikuttimiaan tai sanojensa totuudellisuutta. On totta, että toisinaan joudun kohtaamaan pettymyksiä ihmisten suhteen juuri tästä syystä. Mutta olen myös huomannut, että ihmiset ovat pääosin melko rehellisiä ja toimivat oikein - ainakin silloin, kun he huomaavat jonkun odottavan heiltä sitä. Se, että joku vilpittömästi uskoo hyvää sinusta, saa jostain syystä ihmisen haluamaan toimia tuon odotuksen mukaisesti. Hyvän uskominen toisista ei tietenkään aina riitä ja joskus minäkin petyn. En kuitenkaan pidä sitä omana epäonnistumisenani vaan enemmänkin olen surullinen tuon ihmisen puolesta. Nimittäin minäkään en ole ihan niin hyväuskoinen, että toista kertaa tulisin pettymään saman ihmisen toimesta. 

Valitse ajatella hyvää ihmisistä, niin he haluavat olla hyviä odotuksesi mukaan. 

Toisaalta olen huomannut, että avoimuus ruokkii itseään ja olemalla avoin saan myös työkaverit avautumaan itsestään. On nimittäin paljon helpompaa kertoa itsestänsä jotain vähän arkaluontoista, kun tiedät toisestakin jotain vastaavaa. Niinpä olen päätynyt kertomaan kaikenlaisia epäedullisiakin asioita julkisesti esimerkiksi lounaalla tai palaverin yhteydessä. Työkaverini tietävät minun olevan onnettoman huono autokuski, sillä olen kertonut mokailuistani liikenteessä. He tietävät, etten ole mikään kodin hengetär, vaan käytän aikani mieluummin ihan muuhun kuin kotitöihin tai ruoanlaittoon. Ja vaikka olen finanssialalla töissä, en todellakaan hoida raha-asioitani itse, vaan olen ulkoistanut sen kokonaan puolisolleni. Kerrottuani näistä omista puutteistani ja niiden seurauksista arkisissa tilanteissa, olen saanut kuulla työkavereiden vastaavanlaisia tunnustuksia. Kaikilla on omat epävarmuustekijänsä, arat asiat ja menneisyydessä jotain, mitä he eivät halua paljastaa. Paitsi jos toinen kertoo ensin omistaan. 

Avoimuus ruokkii itseään. Kertomalla itsestäsi saat työtoveritkin kertomaan itsestään enemmän. 

Entä jos joku päättää käyttää avoimuuttani väärin? Kuinka voin olla varma siitä, ettei itsestäni kertomia asioita jonain päivänä käytetä minua vastaan töissä? Suoraan sanottuna, enhän minä siitä voi koskaan olla täysin varma. On ihan mahdollista, että jonain päivänä avoimuuteni tulee minua vastaan esimerkiksi jonkin työtehtävän hakemisen suhteen. Jos niin käy, olen päättänyt etten kanna häpeää siitä. Hävetköön se, joka avoimuuttani on käyttänyt väärin. Nimittäin se, mitä minä nyt olen, on seurausta kaikesta siitä mitä minulle on tapahtunut aikaisemmin, hyvässä ja pahassa. Haasteet, joita minulla on vuosien varrella ollut, ovat tehneet minusta tällaisen kuin nyt olen. Ja jos jonkun mielestä on hyvä ajatus vetää ne uudelleen esiin, niin tehkööt niin. Selvisin niistä jo silloin, kestän kyllä sen nyt. Oman epävarmuutensa hän sillä vain paljastaa rumalla tavalla. 

Hävetköön se, joka avoimuuttasi käyttää väärin. Se on osoitus hänen epävarmuudestaan, ei sinun.

Luottamuksen rakentaminen työyhteisössä alkaa yksilöiden pienistä teoista. Se vaatii pitkäjänteistä työskentelyä kaikilta, on osoittauduttava luotettaviksi eri tilanteissa. Luottamus kuitenkin lujittaa yhteisöä ajan myötä. Vaikeistakin asioista keskusteleminen on helpompaa, kun voi luottaa toisten lähtökohtaisesti ajattelevan hyvää kaikista. Persoonallisuuserot ja niiden mukanaan tuomat haasteet arjessa on helpompi selättää, kun tunnemme toisemme riittävästi ja ymmärrämme, miksi joku toimii tietyllä tavalla. Luottamuksellinen ilmapiiri töissä helpottaa itsensä likoon laittamista, asioiden esille tuomista ja antaa rohkeutta olla haavoittuvainen. Näistä teemoista on jo pitkään puhunut muun muassa Bréne Brown ja samaa ajatusta on Nina Rinteen tänä vuonna julkaistussa "Rohkea Organisaatio" kirjassa.