Sellaista olen miettinyt

 Suomalaisessa kulttuurissa positiivisen palautteen antaminen on vuosikymmenien ajan ollut nihkeää. Sanonnat, kuten "kissa kiitoksella elää" ja "työ tekijäänsä kiittää" ovat tuttuja viittauksia siihen lähtökohtaiseen pelkoon, että liika kiittäminen ja kehuminen saattaisi tehdä ihmisestä ylpeän. Eikä mikään ole niin paha kuin ylpeä ihminen, sillä luterilainen nöyryys ja vaatimattomuus ovat todellisia hyveitä, joita kaikkien tulee tavoitella.  Tästä syvään juurtuneesta asenneongelmasta on onneksi vähitellen  alettu päästä eroon ja työhyvinvoinnin kannalta merkityksellisen palautteen antaminen ja saaminen tunnustetaan nykyään merkittävästi hyvinvointia lisääväksi tekijäksi. Toki tästä on seurannut monia vaivautuneita hetkiä työpaikalla, kun kiitosta saavat työntekijät kiemurtelevat noloina, täysin varautumattomina ja kokemattomina palautteen saamiseen ja koittavat kaikin keinoin vakuuttaa, "ettei tämä nyt ollut mitään" ja "eipä tässä mitään kiittämistä o...

 Rutiineista puhuttaessa sävy on melko usein negatiivinen. Työpaikkailmoituksissa kysytään siedätkö rutiineja, ikään kuin ne olisivat jotain mitä on vaan pakko kestää. Toisaalta tietyllä totutulla tavalla työskentelevää henkilöä saatetaan kutsua kaavoihin kangistuneeksi, mikä antaa mielikuvan joustavuuden häviämisestä, kun työstä tulee rutiinia. Rutiinit ovat kuitenkin tärkeä osa elämää. Lapsille opetamme tärkeät aamu- ja iltarutiinit jo mahdollisimman nuorena, jotta arki sujuisi mutkattomasti. Asioiden ennakoitavuus auttaa niin lasta, kuin aikuista siirtymään oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä tehtävästä toiseen. Samalla varmistetaan, että kaikki tärkeät toimet tulee hoidettua.  Hyvinvointivalmentajat puhuvat mieluummin ravinto- ja liikuntatottumuksista, kuin rutiineista, mutta samasta asiasta niissäkin on kyse. Säännöllisesti tehtävistä, samanlaisina toistuvista toimista. Kun liikunnasta tulee toistuva rutiini, on sen suorittaminen helpompaa: ei tarvitse kuluttaa aika...

 Mitä sä niinku tavoittelet tuolla blogin kirjoittamisella? - Tähän kysymykseen olen törmännyt nyt jo useamman kerran, vaikka oikeastaan vasta alkutaipaleella kirjoittamisessa olen. Miksi tämä kysymys esitetään niin usein ja tarvitseeko kaikessa tekemisessä aina olla tavoite?  Työelämässä olemme tottuneet siihen, että kaikki tekeminen on tavoitteellista. Lähes kaikkea toimintaa ja tunnetta mitataan jollain mittarilla ja luonnollisesti haluamme päästä tuloksissa yhtiötasoisiin tavoitteisiin. Kehityskeskusteluissa sitten puretaan yhdessä tiiminvetäjän tai esihenkilön kanssa kuinka on onnistuttu ja miten voisi vielä parantaa tekemisen tasoa.  Harrastuksissa puhutaan myös tavoitteellisesta edistymisestä. Tulosten kuntosalilla, juoksunopeudessa tai taitotasossa odotetaan paranevan koko ajan. Jos tulos ei parane, pohdimme ruokavalion tai treeniohjelman muutosten mahdollista vaikutusta tulokseen. Toimenpiteitä tehdään ja taas seurataan tulosten kehitystä.  On totta, että mo...