Sellaista olen miettinyt

 Suomalaisessa kulttuurissa positiivisen palautteen antaminen on vuosikymmenien ajan ollut nihkeää. Sanonnat, kuten "kissa kiitoksella elää" ja "työ tekijäänsä kiittää" ovat tuttuja viittauksia siihen lähtökohtaiseen pelkoon, että liika kiittäminen ja kehuminen saattaisi tehdä ihmisestä ylpeän. Eikä mikään ole niin paha kuin ylpeä ihminen, sillä luterilainen nöyryys ja vaatimattomuus ovat todellisia hyveitä, joita kaikkien tulee tavoitella.  Tästä syvään juurtuneesta asenneongelmasta on onneksi vähitellen  alettu päästä eroon ja työhyvinvoinnin kannalta merkityksellisen palautteen antaminen ja saaminen tunnustetaan nykyään merkittävästi hyvinvointia lisääväksi tekijäksi. Toki tästä on seurannut monia vaivautuneita hetkiä työpaikalla, kun kiitosta saavat työntekijät kiemurtelevat noloina, täysin varautumattomina ja kokemattomina palautteen saamiseen ja koittavat kaikin keinoin vakuuttaa, "ettei tämä nyt ollut mitään" ja "eipä tässä mitään kiittämistä o

 Rutiineista puhuttaessa sävy on melko usein negatiivinen. Työpaikkailmoituksissa kysytään siedätkö rutiineja, ikään kuin ne olisivat jotain mitä on vaan pakko kestää. Toisaalta tietyllä totutulla tavalla työskentelevää henkilöä saatetaan kutsua kaavoihin kangistuneeksi, mikä antaa mielikuvan joustavuuden häviämisestä, kun työstä tulee rutiinia. Rutiinit ovat kuitenkin tärkeä osa elämää. Lapsille opetamme tärkeät aamu- ja iltarutiinit jo mahdollisimman nuorena, jotta arki sujuisi mutkattomasti. Asioiden ennakoitavuus auttaa niin lasta, kuin aikuista siirtymään oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä tehtävästä toiseen. Samalla varmistetaan, että kaikki tärkeät toimet tulee hoidettua.  Hyvinvointivalmentajat puhuvat mieluummin ravinto- ja liikuntatottumuksista, kuin rutiineista, mutta samasta asiasta niissäkin on kyse. Säännöllisesti tehtävistä, samanlaisina toistuvista toimista. Kun liikunnasta tulee toistuva rutiini, on sen suorittaminen helpompaa: ei tarvitse kuluttaa aikaa sen mie

Mielen tehtävä on tuottaa ajatuksia. Näitä ajatuksia me voimme puntaroida ja arvioida ovatko ne hyviä vai huonoja, uskommeko niihin vai emme. Jokaista ajatusta ei nimittäin kannata hyväksyä ja uskoa.  Mieli on meinaan sellainen kaveri, joka ei välitä vaikka huutelisi meille törkeyksiä tai lannistavia ajatuksia. Se voi haukkua tyhmäksi ja laiskaksi välittämättä yhtään pitääkö väitteet paikkansa vai ei. On itse tietoisesti päätettävä, ettei näitä ajatuksia nyt kannata ottaa tosissaan, vaan on parempi hylätä ne ja heittää pois.  Työelämässä mielen tuottamat ajatukset usein palvelevat tehtävistämme suoriutumista. Luova mieli pulppuaa ideoita ja hoidamme hankalatkin asiat helposti alta pois. Tosin sellainenkin tilanne on joskus tullut kesken asiakaspalvelutilanteen, että mieli lyökin tyhjää! Tuntuu, että kaikki ajatukset ovat kadonneet, eikä ole mitään pään sisällä. Onneksi nuo tilanteet ovat yleensä erittäin lyhyitä hetkiä. Vinkki: Jos näitä alkaa ilmaantua usein ja ne kestävät pidempään,

 Mitä sä niinku tavoittelet tuolla blogin kirjoittamisella? - Tähän kysymykseen olen törmännyt nyt jo useamman kerran, vaikka oikeastaan vasta alkutaipaleella kirjoittamisessa olen. Miksi tämä kysymys esitetään niin usein ja tarvitseeko kaikessa tekemisessä aina olla tavoite?  Työelämässä olemme tottuneet siihen, että kaikki tekeminen on tavoitteellista. Lähes kaikkea toimintaa ja tunnetta mitataan jollain mittarilla ja luonnollisesti haluamme päästä tuloksissa yhtiötasoisiin tavoitteisiin. Kehityskeskusteluissa sitten puretaan yhdessä tiiminvetäjän tai esihenkilön kanssa kuinka on onnistuttu ja miten voisi vielä parantaa tekemisen tasoa.  Harrastuksissa puhutaan myös tavoitteellisesta edistymisestä. Tulosten kuntosalilla, juoksunopeudessa tai taitotasossa odotetaan paranevan koko ajan. Jos tulos ei parane, pohdimme ruokavalion tai treeniohjelman muutosten mahdollista vaikutusta tulokseen. Toimenpiteitä tehdään ja taas seurataan tulosten kehitystä.  On totta, että monessa asiassa juuri

 Hyvän itsetunnon merkitystä korostava yhteiskunta tuottaa huijarisyndoomasta kärsiviä työelämän ammattilaisia, jotka kyseenalaistavat kaiken osaamisensa kohdatessaan haastavia tilanteita tai epäonnistumisia. Epävarmuus tulkitaan ammatillisen itsetunnon puutteeksi ja äkkiä vuosien kokemus ja opitut taidot eivät tunnu enää riittävän.   Itsetunnon parantamiseen on oppaita maailma väärällään. Ne tarjoavat erilaisia harjoituksia ja ajatusmalleja itsetunnon parantamiseen ja välittävät mielikuvan, jonka mukaan hyvä itsetunto on avain menestykseen, niin työelämässä kuin ihmissuhteissa yleensä. Pitää olla varma itsestään, silloinkin kun ei ole varma olo ollenkaan, tai epäonnistuminen on vain ajan kysymys.  Entäpä jos itsetunnossa ei olekaan kyse siihen liitetyistä varmuuden ja oman kyvykkyytensä tietoisesta esille tuomisesta? Entäpä jos sanaan liitettäisiinkin myötätunto, niin että kyse olisikin itsemyötätunnosta? Oman itsensä myötätuntoisesta hyväksymisestä niin puutteineen kuin vahvuuksineen

Muistatko vielä, kuinka lapsena asioista innostuminen sai aikaan kihelmöivän olon, niin  ettei meinannut nahoissaan pysyä? Milloin viimeksi olet tuntenut tuon innostumisen tunteen, edes pienenä sykkeen nousuna tai haluna ryhtyä toimintaan?  Kuuntelin "Työelämän timantteja"- podcastiä jokin aika sitten, missä Minna Vanhala-Harmanen Baronalta oli keskustelemassa työelämätaidoista. (nauhoitettu 08.04.2021) Keskustelussa hän nosti innostumisen yhdeksi merkittävistä taidoista työelämässä, sillä ihminen joka on innostunut ja kiinnostunut siitä mitä hän tekee, on yleensä aktiivinen hakemaan lisää tietoa ja taitoja työhön liittyen.  Olen itsekin huomannut, että kiinnostus ja asioista innostuminen voivat saada lähes ihmeitä aikaan. Olisi varsin helppoa, jos innostuksen saisi lisättyä myös CV:hen yhtä näppärästi faktatietona kuten esimerkiksi käydyt kurssit. Valitettavasti näin ei ole, vaan on äärimmäisen vaikeaa todentaa työhakemuksessa sitä, kuinka innostunut ja kiinnostunut juuri tä

  Asiakaspalvelua eri aloilla yhdistää se, kuinka laajasti elämän koko kaari siellä näkyy. Toki toisilla aloilla eri elämänvaiheet näkyvät vahvemmin kuin toisilla, mutta väitän, että jokainen asiakaspalvelussa pidempään työskennellyt on joutunut vastakkain niin elämän synnyn, kuin kuoleman kanssa.  Mikä näissä tunnepitoisissa kohtaamisissa on asiakasneuvojan tärkeimpiä ominaisuuksia? Empatia .  Empatia on kyky tai oikeastaan taito ymmärtää, mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen asemaan. Sanon sitä taidoksi, sillä se on opeteltavissa oleva ominaisuus, ei sellainen mitä joko on tai ei ole. Asiakaspalvelussa empatiataidot ovat perusedellytys hyvän asiakaskokemuksen aikaan saamiselle.  Asiakaspalvelu on jatkuvaa keskustelua, neuvontaa, ongelmanratkaisua ja toisinaan haastavia kohtaamisia. Tämä kaikki vaatii keskusteluälykkyyttä. Helena Åhmanin teos "Keskusteluälykkyys painetilanteissa" on erinomainen oppikirja keskusteluälykkyyden kehittämi

  Oletko koskaan koittanut koota 1000 palan palapeliä? Palat ovat pieniä, eikä yksi pala oikein kerro vielä mitään kokonaisuudesta. Sen paikkaakin joutuu joskus hakemaan vähän aikaa.    Yritysorganisaatiot ovat kuin nämä palapelit. Jokainen yrityksen työntekijä on yksi pieni pala siinä suuressa kuvassa. Toisinaan sille yhdelle palalle oikean paikan löytäminen vie aikaa, joskus taas osuu kohdalleen nopeastikin. Mutta entä jos se palanen ei itse oikein hahmota omaa paikkaansa? Jos se ei näe kokonaisuutta, vaan ainoastaan ne kymmenen muuta sinistä palaa siinä vieressä?  Työntekijä, joka ei hahmota yrityksen kokonaisuutta, sen visiota, toimintoja ja arvoja, on kuin pala joka ei näe muuta kuin ne viereiset siniset palat. Niinpä kun hänelle kerrotaan, mitä vihreät palat ovat tehneet tai kokeneet, hän ei ymmärrä omaa osuuttaan vihreiden mahdollisissa onnistumisissa. Hän ihmettelee mitä ne sellaiset vihreät palat ovat ja miksi ne ovat siellä. Hän saattaa jopa kyseenalaistaa vihreiden palojen t

  Onpa kyseessä toimitusjohtaja tai tuotantotyöntekijä, jokaisen perehdytykseen tulisi kuulua työskentely asiakaspalvelussa vähän aikaa. Miksi? Koska asiakaspalvelu on ikkuna koko yrityksen toimintaan.  Olen toiminut asiakasneuvojana sekä asiakaspalvelutehtävissä monissa eri alojen yrityksissä ja kaikissa toistuu sama kaava. Jos yrityksen viestintä asiakkaille ei toimi, se näkyy aspassa. Jos tuotannossa on haasteita, se näkyy aspassa. Jos nettisivuilta on vaikea löytää tietoja, sen näkyy aspassa. Oikeastaan kaikki se, mikä yrityksen toiminnassa vaatisi kehittämistä, näkyy ja kuuluu aspassa.  Tämän lisäksi asiakaspalvelussa saa kattavan käsityksen siitä, millaisista ihmisistä yrityksen asiakaskunta koostuu, mitä palveluja eri segmentit tarvitsevat tai arvostavat ja mitä pidetään turhana. Nykypäivänä mikään ei ole yhtä tärkeää yritystoiminnassa, kuin asiakkaan ymmärtäminen. Simon Sinekiä lainatakseni: "If you don´t understand people, you don´t understand business"- jos et ymmär