Tekstit

Onko inhimillinen yrityskulttuuri päälle liimattu visio?

Kuva
 Miten inhimillisyys näyttäytyy työpaikallasi? Onko se asia, jota piilotellaan ja hävetään vai saako se näkyä? Onko se osa yrityskulttuuria oikeasti, vai ainoastaan päälle liimattu visio, jonka toteutuminen jää toisarvoiseksi? Erityisesti asiantuntijatyössä on jo jonkin aikaa keskusteltu inhimillisestä yrityskulttuurista yhtenä valttikorttina uusien osaajien rekrytoinnissa. Usein tämä tarkoittaa käytännössä mahdollisuutta sovittaa työ ja vapaa-aikaparemmin yhteen. Kun työnantaja joustaa muun elämän tarpeisiin, usein myös työntekijä joustaa tarvittaessa enemmän, ja hänen on tyytyväisempi ja voi töissä paremmin. Inhimillisyys on kuitenkin enemmän kuin vain ajankäytön käytänteistä sopimista. Kielitoimiston sanakirjanmukaan inhimillisen yksi merkitys on ”ihmiselle ominainen”. Oman havaintoni mukaan olemme haavoittuvaisia, tunteikkaita, epätäydellisiä, virheitä tekeviä yksilöitä, joiden erilaisuuden kirjo asettaa haasteita kaikelle yhteistoiminnalle. Me viestimme sanoin ja teoin, ääneen ja

Kirjoitustauolta takaisin työn ääreen

Työelämässä tyypillisesti syntyy jonkinlaista vaihtelua kiireen ja seesteisen ajan välillä. Alasta riippuen vaihtelu voi olla pientä laineiden liplatusta kesäisenä päivänä, tai valtavien aaltojen iskeytymistä rantakallioihin. Tasapainon löytäminen voi olla haastavaa, varsinkin jos vaihtelua ei pystytä ennustamaan riittävästi.  Itselläni työelämässä on kuluneen vuoden ajan ollut melko hektistä. Normaalin kiireen lisäksi on ollut ulkopuolelta tulevaa painetta ja tämä yhdistelmä on saanut aikaan kirjoittamisen jäämisen taka-alalle. Huomaan kuitenkin kaipaavani uppoutumista teksteihin ja tavoitteenani onkin saada aikatauluihini mahdutettua jälleen enemmän kirjoittamista. Nähtäväksi jää kuinka onnistun. Aiheet, jotka itseäni puhuttelevt eniten, liittyvät työelämän inhimilliseen puoleen. Numeroita, tavoitteita ja kaikenlaisia säädöksiä vilisevässä päivässä, kaipaan pehmeyttä, empatiaa ja epätäydellisyyden hyväksymistä. Joskus tarvitaan rohkeutta nostaa se lapa pystyyn virheen merkiksi ja mie

Työhyvinvointi - Työ osana hyvinvointia

Kuva
Työhyvinvoinnin merkitys arjessa jaksamiseen on kiistaton. Siitä on turha kirjoittaa sen enempää tällä erää. Sen sijaan olen ystäväni kanssa pohtinut viime viikkoina enemmän sitä, kuinka merkittävä osa hyvinvointiamme työ itsessään jo on. Ystäväni on nimittäin ollut pitkällä sairauslomalla ja hän hartaasti odottaa jo pääsevänsä töihin.   Nyky-yhteiskunta on monella tavalla muuttunut hektisemmäksi ja jos voi sanoa - kaoottisemmaksi. Maailmalla tapahtuu paljon ikäviä asioita, joihin emme pysty vaikuttamaan. Lähipiirissämme saattaa olla paljon haasteita, kuten läheisen vakava sairastuminen tai joutuminen äkillisesti onnettomuuteen. Toisaalta inflaatio nostaa hintoja lähes samaan tahtiin kuin energiakriisi ja talousasiat huolettavat. Eikä meillä itsellämme välttämättä ole minkäänlaisia keinoja vaikuttaa asioiden kulkuun. Emme kykene hallitsemaan asioita ympärillämme, voimme ainoastaan pyrkiä sopeutumaan niihin. Ja tässä kaiken kaoottisuuden keskellä usein se oma työmme on niitä harvoja asi

Työnantaja, heitätkö saamasi lahjan pois?

Kuva
 Uusi työntekijä, joka intoa täynnä aloittaa tehtävässään, lähes poikkeuksetta haluaa antaa työnantajalleen lahjan. Tuo lahja annetaan kiitoksena tehtävään valituksi tulemisesta ja hyväntahdon eleenä, jotta yhteistyö lähtisi sujumaan mukavasti. Otatko työnantaja tuon lahjan vastaan kiittäen ja vastalahjalla palkiten? Vai onko lahja sinulle itsestäänselvyys josta ei sen kummemmin tarvitse kiitellä tai palkita?  Lahja, jonka työntekijä sinulle antaa, on hänen aloitteellisuutensa, luovuutensa ja intohimonsa työhön. Nämä ovat kaikki asioita, joita et rahalla voi työntekijältä ostaa, siksi ne ovat lahjoja. Palkanmaksun edellytyksenä on työntekijän kuuliaisuus työnantajalle. Se on siis ostettavissa. Lisäksi työntekijältä voidaan edellyttää ahkeraa työotetta sekä tietyn osaamistason saavuttamista. Mikäli työntekijällä on näissä selviä puutteita, on se tilanteesta riippuen jopa syy purkaa työsopimus. Mutta intohimon puute työtä kohtaan ei onneksi ole peruste irtisanomiselle ainakaan toistaisek

Eikö työhyvinvoinnista ole puhuttu jo tarpeeksi?

Kuva
  Sen tärkeydestä ja toteutumisesta puhutaan työpaikan palavereissa ja kahvihuoneessa, siitä tehdään kyselyitä ja niiden tuloksia päivitellään. Aiheesta kirjoittavat suuret, vakavasti otettavat päivälehdet ja naistenlehdet kertovat kokemuspohjaisia kertomuksia yksilöiden heräämisestä työhyvinvointiin. Eikö tämä jo riitä? Vastaus on lyhyesti: Ei. Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi -tutkimus (2021) kertoo työtyytyväisyyden ja työkyvyn heikentyneen ajasta ennen koronaa. Lisäksi työuupumusoireilu on yleisempää kuin ennen koronaa. Joten valitettavasti työhyvinvointi on aiheena ajankohtainen edelleen. Työhyvinvoinnilla on merkitystä jokaisen työssäkäyvän päivittäisessä elämässä. Se vaikuttaa työssäkäyvän väestön terveyteen ja sillä on suoria taloudellisia vaikutuksia niin työntekijään henkilökohtaisesti, kuin koko yritykseen. Hyvinvoiva työntekijä on tutkimusten mukaan nimittäin yrityksellekin tuottavampi ja sitoutuneempi. Lähtökohdat kuntoon Mietitäänpä, mistä tässä on oikeastaan kyse: ihm

Vaatimattomuus kaunistaa sittenkin

Kuva
Kuuntelin hiljattain Ryan Holidayn teoksen Irti Egon vallasta ja totesin, että niin se taisi vanha kansa olla oikeassa kuitenkin, kun sanoivat vaatimattomuuden kaunistavan ihmisen. Monta vuotta tässä onkin mennyt välissä niin, että meille on uskoteltu pystyvämme mihin vain, kunhan boostaamme omaa egoamme tarpeeksi.  Ryan Holiday väittää, että "epäterveet uskomukset omasta tärkeydestä, arvokkuudesta ja erillisyydestä estävät elämästä täyttä elämää. Ne tekevät epäonnistumisista tarpeettoman raskaita, antavat pelon ohjailla ja estävät oppimasta uutta." Toisin sanoen, mikäli olemme mielestämme tärkeämpiä kuin oikeasti olemmekaan ja jos uskomme olevamme jotain erityistä, mihin muut eivät kykene, pelkäämme epäonnistumista niin paljon, ettemme kykene tekemään ratkaisujamme objektiivisesti. Jos puolestaan ymmärrämme, ettemme ole ainutlaatuisia ja että olemme vain yksi osa isoa kokonaisuutta, teemme ratkaisut avoimin mielin ja sen perusteella mikä olisi kokonaisuuden kannalta parasta,

Luottamus työyhteisössä

Kuva
Olen itse työelämässä melko avoin ja kerron itsestäni työkavereille asioita, joita moni saattaa pitää hyvin henkilökohtaisina. Olen kertonut muun muassa kokemastani masennusjaksosta täysin arkipäiväisenä asiana, sellaisena yhtenä ajanjaksona elämässäni, joita on ollut monenlaisia. Minulle tuo ajanjakso nimittäin on yhtä arkipäiväinen asia, kuin oli opiskeluaika tai pikkulapsivaihe. Avoimuuteni on kuitenkin toisinaan herättänyt hämmästystä ja on ihmetelty kuinka uskallan paljastaa itsestäni niin paljon.  Ensinnäkin olen aika hyväuskoinen ihminen. Minä valitsen ajatella ihmisistä hyvää silloinkin, kun olisi ehkä syytä epäillä heidän vaikuttimiaan tai sanojensa totuudellisuutta. On totta, että toisinaan joudun kohtaamaan pettymyksiä ihmisten suhteen juuri tästä syystä. Mutta olen myös huomannut, että ihmiset ovat pääosin melko rehellisiä ja toimivat oikein - ainakin silloin, kun he huomaavat jonkun odottavan heiltä sitä. Se, että joku vilpittömästi uskoo hyvää sinusta, saa jostain syystä