Sellaista olen miettinyt

Työhyvinvoinnin merkitys arjessa jaksamiseen on kiistaton. Siitä on turha kirjoittaa sen enempää tällä erää. Sen sijaan olen ystäväni kanssa pohtinut viime viikkoina enemmän sitä, kuinka merkittävä osa hyvinvointiamme työ itsessään jo on. Ystäväni on nimittäin ollut pitkällä sairauslomalla ja hän hartaasti odottaa jo pääsevänsä töihin.   Nyky-yhteiskunta on monella tavalla muuttunut hektisemmäksi ja jos voi sanoa - kaoottisemmaksi. Maailmalla tapahtuu paljon ikäviä asioita, joihin emme pysty vaikuttamaan. Lähipiirissämme saattaa olla paljon haasteita, kuten läheisen vakava sairastuminen tai joutuminen äkillisesti onnettomuuteen. Toisaalta inflaatio nostaa hintoja lähes samaan tahtiin kuin energiakriisi ja talousasiat huolettavat. Eikä meillä itsellämme välttämättä ole minkäänlaisia keinoja vaikuttaa asioiden kulkuun. Emme kykene hallitsemaan asioita ympärillämme, voimme ainoastaan pyrkiä sopeutumaan niihin. Ja tässä kaiken kaoottisuuden keskellä usein se oma työmme on niitä harvoja asi

 Uusi työntekijä, joka intoa täynnä aloittaa tehtävässään, lähes poikkeuksetta haluaa antaa työnantajalleen lahjan. Tuo lahja annetaan kiitoksena tehtävään valituksi tulemisesta ja hyväntahdon eleenä, jotta yhteistyö lähtisi sujumaan mukavasti. Otatko työnantaja tuon lahjan vastaan kiittäen ja vastalahjalla palkiten? Vai onko lahja sinulle itsestäänselvyys josta ei sen kummemmin tarvitse kiitellä tai palkita?  Lahja, jonka työntekijä sinulle antaa, on hänen aloitteellisuutensa, luovuutensa ja intohimonsa työhön. Nämä ovat kaikki asioita, joita et rahalla voi työntekijältä ostaa, siksi ne ovat lahjoja. Palkanmaksun edellytyksenä on työntekijän kuuliaisuus työnantajalle. Se on siis ostettavissa. Lisäksi työntekijältä voidaan edellyttää ahkeraa työotetta sekä tietyn osaamistason saavuttamista. Mikäli työntekijällä on näissä selviä puutteita, on se tilanteesta riippuen jopa syy purkaa työsopimus. Mutta intohimon puute työtä kohtaan ei onneksi ole peruste irtisanomiselle ainakaan toistaisek

  Sen tärkeydestä ja toteutumisesta puhutaan työpaikan palavereissa ja kahvihuoneessa, siitä tehdään kyselyitä ja niiden tuloksia päivitellään. Aiheesta kirjoittavat suuret, vakavasti otettavat päivälehdet ja naistenlehdet kertovat kokemuspohjaisia kertomuksia yksilöiden heräämisestä työhyvinvointiin. Eikö tämä jo riitä? Vastaus on lyhyesti: Ei. Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi -tutkimus (2021) kertoo työtyytyväisyyden ja työkyvyn heikentyneen ajasta ennen koronaa. Lisäksi työuupumusoireilu on yleisempää kuin ennen koronaa. Joten valitettavasti työhyvinvointi on aiheena ajankohtainen edelleen. Työhyvinvoinnilla on merkitystä jokaisen työssäkäyvän päivittäisessä elämässä. Se vaikuttaa työssäkäyvän väestön terveyteen ja sillä on suoria taloudellisia vaikutuksia niin työntekijään henkilökohtaisesti, kuin koko yritykseen. Hyvinvoiva työntekijä on tutkimusten mukaan nimittäin yrityksellekin tuottavampi ja sitoutuneempi. Lähtökohdat kuntoon Mietitäänpä, mistä tässä on oikeastaan kyse: ihm

Kuuntelin hiljattain Ryan Holidayn teoksen Irti Egon vallasta ja totesin, että niin se taisi vanha kansa olla oikeassa kuitenkin, kun sanoivat vaatimattomuuden kaunistavan ihmisen. Monta vuotta tässä onkin mennyt välissä niin, että meille on uskoteltu pystyvämme mihin vain, kunhan boostaamme omaa egoamme tarpeeksi.  Ryan Holiday väittää, että "epäterveet uskomukset omasta tärkeydestä, arvokkuudesta ja erillisyydestä estävät elämästä täyttä elämää. Ne tekevät epäonnistumisista tarpeettoman raskaita, antavat pelon ohjailla ja estävät oppimasta uutta." Toisin sanoen, mikäli olemme mielestämme tärkeämpiä kuin oikeasti olemmekaan ja jos uskomme olevamme jotain erityistä, mihin muut eivät kykene, pelkäämme epäonnistumista niin paljon, ettemme kykene tekemään ratkaisujamme objektiivisesti. Jos puolestaan ymmärrämme, ettemme ole ainutlaatuisia ja että olemme vain yksi osa isoa kokonaisuutta, teemme ratkaisut avoimin mielin ja sen perusteella mikä olisi kokonaisuuden kannalta parasta,

Olen itse työelämässä melko avoin ja kerron itsestäni työkavereille asioita, joita moni saattaa pitää hyvin henkilökohtaisina. Olen kertonut muun muassa kokemastani masennusjaksosta täysin arkipäiväisenä asiana, sellaisena yhtenä ajanjaksona elämässäni, joita on ollut monenlaisia. Minulle tuo ajanjakso nimittäin on yhtä arkipäiväinen asia, kuin oli opiskeluaika tai pikkulapsivaihe. Avoimuuteni on kuitenkin toisinaan herättänyt hämmästystä ja on ihmetelty kuinka uskallan paljastaa itsestäni niin paljon.  Ensinnäkin olen aika hyväuskoinen ihminen. Minä valitsen ajatella ihmisistä hyvää silloinkin, kun olisi ehkä syytä epäillä heidän vaikuttimiaan tai sanojensa totuudellisuutta. On totta, että toisinaan joudun kohtaamaan pettymyksiä ihmisten suhteen juuri tästä syystä. Mutta olen myös huomannut, että ihmiset ovat pääosin melko rehellisiä ja toimivat oikein - ainakin silloin, kun he huomaavat jonkun odottavan heiltä sitä. Se, että joku vilpittömästi uskoo hyvää sinusta, saa jostain syystä

Kevätsiivouksen aika ja huomaat, että kaikenlaista turhaa on kertynyt kaappeihin. Tavarat ja vaatteet ovat hyväkuntoisia, joten et niitä raaskisi roskikseen heittää ja päätät kokeilla myydä ne käytetyn tavaran myyntipaikalla verkossa. Eikä aikaakaan, kun saat ensimmäisen yhteydenoton: ostaja on valmis maksamaan tuotteesta pyytämäsi hinnan ja tehdä kaiken sinulle helpolla tavalla, käyttäen kuriiripalvelua. Onpas helppoa ja kätevää, ajattelet, ja suostut ehdotukseen. Vai kannattaako sittenkään suostua? Mikäli hyväksyt ostajan ehdotuksen, saat pian viestin, jonka linkistä päädyt hyvin aidon näköiselle sivustolle. Kaikki näyttää olevan kunnossa, yrityksen logo oikeanlainen, sivuston ulkoasu linjassa yritysilmeen kanssa ja kirjoitusasu korrekti. Jopa sivustolla toimiva chat-asiakasneuvoja on ystävällinen ja opastaa sinua, miten täyttää pyydetyt tiedot sivustolle. Mutta hetkinen! Mitä tietoja olet nyt antamassa? Nimi- ja osoitetiedot voit antaa suhteellisen turvallisesti, tilinumerosikin voi

Ostamassasi tuotteessa tai palvelussa on vikaa ja koitat saada yhteyttä yrityksen asiakaspalveluun. Puhelimessa sinua on vastassa numerokoodeja näpyteltäväksi robottiäänen ohjeistuksen mukaan, mutta ohitat ne, sillä et jaksa etsiä tarvittavia lukuja mistään. Päästyäsi asiakaspalvelijan puheille, hän lopulta kertoo, ettei asiaa voida hoitaa puhelimessa ja ohjaa asioimaan paikan päällä. Niinpä päätät lähteä paikan päälle asioimaan ihmisen kanssa. Jonotettuasi asiakaspalvelijan puheille ikuisuudelta tuntuvan ajan, pääset vihdoin tiskille. Riippuen siitä, minkä tyyppinen palvelu on kyseessä, asiakaspalvelija pyytää sinulta tositteita, henkilötodistusta tai jotain muuta asiakirjaa, joka ei tietenkään ole tullut mukaasi. Ilman asiakirjoja ei asia etene ja joudut lähtemään tyhjin käsin kotiin. Sinua kiukuttaa ja ihmettelet, miten heikoksi on asiakaspalvelu mennyt, kun ei rehellisen ihmisen sana enää riitä asioiden kuntoon saattamiseksi. Onko kyse kuitenkaan asiakaspalvelun heikost

 Työtoverini sai hiljattain asiakaspalautteen, jossa häntä kiitettiin erikseen siitä, ettei hän alkanut puhua eri tavalla asiakkaalle kuultuaan tämän iän. Palaute paitsi kertoi työtoverini ammattitaidosta, myös herätti työyhteisössämme keskustelua ikäpositiivisuudesta. En nimittäin tiedä, minkä ikäinen tuo kyseinen asiakas oli: hän saattoi olla 85-vuotias, mutta aivan yhtä hyvin vasta 15. Ikäpositiivisuudella ei oikeastaan ole mitään tekemistä iän kanssa. Terminä ikäpositiivisuus usein ensimmäisenä liitetään suhtautumiseen hieman jo varttuneempaan tai iäkkäämpään väestöön. Nopeasti tehty gallup työyhteisön keskuudessa kuitenkin osoitti minulle, että käsitys ikäpositiivisesta asiakaspalvelusta vaihtelee hurjan paljon sen mukaan, minkälaisissa työtehtävissä itse työskentelee ja minkä ikäinen henkilö itse on. Useampikin työuraansa vasta aloittelemassa ollut kollega nimittäin kertoi kokeneensa nuoren ikänsä vuoksi joskus ammatillisen osaamisensa ja ymmärryksensä vähättelyä asiakkaiden suun